ma 8.1. 17:00
Tammirinteen päiväkoti
Satutanssi 1, 3-4v. (Kevät 2024)
Luova tanssi 1, 3-4 v.
Tammirinteen päiväkoti
Tanssi
Tammirinteen päiväkoti
8.1.2024 17:00 - 20.5.2024 Ilmoittautuminen päättynyt Paikkoja jäljellä2

Maanantaisin klo 17-17.45

KENELLE

Satutanssi sopii perheen pienimmille, jotka tykkäävät liikkua musiikin tahtiin. Satutanssissa tärkeintä on tanssin ja liikunnan ilon löytäminen. Tanssin kautta lapsi oppii tuntemaan ja hahmottamaan omaa kehoaan uudella tavalla.

TUNTISISÄLTÖ

Muokkaa tähän tuntisisältö, mitä tavoitteita, mitä tehdään?

Tunnilla tutustutaan tanssin alkeisiin leikin kautta, koska leikinomainen oppiminen on lapselle luontaisinta. Leikki voi tarkoittaa erilaisia hippoja ja lämmittelyleikkejä, mutta myös mielikuvien käyttöä kaikessa harjoittelussa. Satutanssi kehittää erityisesti lapsen ketteryyttä, tasapainoa ja ryhtiä. Hyödynnämme opetuksessa mielikuvitusta ja rohkaisemme lapsia luovuuteen. Ryhmässä lapsi pääsee harjoittelemaan turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä ja oppimaan tärkeitä sosiaalisia taitoja.

Tavoitteena on oppia tanssin alkeisliikkeet ja tutustua tanssin monipuoliseen maailmaan, kehittää perusmotorisia taitoja, saada onnistumisen kokemuksia sekä innostua tanssiharrastuksesta!

KAUDEN KESTO: 8.1.-26.5.2024, hiihtolomaviikolla (26.2.-1.3.) ja pääsiäisviikolla (26.3.-1.4.) ei ole harjoituksia.

OHJAAJA: Essi Seilola, 045 8436899

ILLUSIONIN KEVÄTNÄYTÖS: Esiinnymme Illusionin kevätnäytöksessä Vaajakosken liikuntahallilla 18.5.

MITÄ TARVITSEN MUKAAN?

Juomapullo ja joustavat urheiluvaatteet. Jalkineena voivat olla sisätossut tai paljaat varpaat.

HUOMIOITHAN, että seura ei ole vakuuttanut harrastajiaan. Huolehdithan siis, että lapsesi tapaturmavakuutus kattaa myös harrastuksen.

SISARALENNUS Harrasteliikunnan sisaralennus on 5€/harrastaja ja alennus valitaan itse ilmoittautumisen yhteydessä. Jos perheen sisaruksista yksikin on mukana kilpailutoiminnassa, on alennus prosentuaalinen. Kilpailutoiminnan sisaralennuksen pääset valitsemaan ilmoittautumisen yhteydessä.

PERUUTUSEHDOT: Uudet ryhmäläiset voivat kokeilla kaksi ensimmäistä kertaa maksutta, jonka jälkeen tulee tehdä päätös jatkosta (hiihtoloman jälkeen aloittavilla yksi kokeilukerta). Mikäli näiden kertojen jälkeen päättää lopettaa, tulee siitä ilmoittaa välittömästi osoitteeseen toimisto@illusion.fi. Mikäli olet jo kerennyt maksaa laskun ennen kahta kokeilukertaa, veloitamme maksun palautuksesta toimistomaksun 15€. Kokeilukertojen jälkeen jatkaminen katsotaan sitoutumiseksi koko kaudelle, eikä laskua ole enää mahdollista perua. HUOM! Pelkkä ilmoitus ohjaajalle tai paikalle tulematta jättäminen ei riitä peruutukseksi.

KAUSI-INFO: Tarkemman kausi-infon löydätte täältä. Kauden kausisuunnitelman ja teemat löydät liitteestä.

ma
8.1
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
15.1
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
22.1
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
29.1
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
5.2
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
12.2
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
19.2
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
11.3
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
18.3
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
25.3
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
8.4
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
15.4
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
22.4
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
29.4
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
6.5
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
13.5
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
20.5
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
Tiedot

Aikataulu
ma
8.1
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
15.1
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
22.1
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
29.1
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
5.2
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
12.2
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
19.2
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
11.3
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
18.3
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
25.3
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
8.4
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
15.4
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
22.4
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
29.4
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
6.5
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
13.5
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
ma
20.5
17:00 - 17:45
Satutanssi 1, 3-4v.
Tammirinteen päiväkoti Näytä kartalla
Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
Hintatiedot
Lasku toimitetaan ilmoittautumisen jälkeen.
  • - 0,00 € *
* vain yksi on valittava
Valinnaiset maksut
  • Sisaralennus (jos perheestä kaksi tai useampi lasta harrastaa seurassa harrasteliikuntapuolella). Alennus on 5€/lapsi. -5,00 €  
Vaadittavat tuotteet
Voit ostaa puuttuvat tuotteet ilmoittautumisen yhteydessä.
  • Lasten harrastusmaksu 45min / early bird, alk. 130,00 €  
    tai Lasten harrastusmaksu 45min x 2 (kaksi viikkotuntia) / early bird
  • Jäsenmaksu 2024 20,00 €  
Kaikki ilmoittautumiset